TAPAHTUMIA 2013

Vuosi 2013 oli tapahtumarikas vuosi Salpausselän kirjailijoilla. Tässä lyhyt kuvakooste vuoden tapahtumista. Lisää tapahtumista voi lukea kultakin tapahtumasivulta. 

Tapahtumavuosi alkoi kirjamessuilla Lahden Sibeliustalossa helmikuun alussa. Dekkaristit tarjosivat kuulijoille Tuoretta lähimurhaa kirjamessulavalla sunnuntaina.
Vas. Timo Sandberg, Eija Piekkari, Aimo Ojanen ja Aimo Salonen.
Salpausselän kirjailijat ja Lahden laulajat -kuoro järjestivät perinteisen Kalevalan päivän kulttuuritapahtuman 24.2.2013 Lahden pääkirjaston auditoriossa, joka oli täynnä yleisöä.
Salpausselän kirjailijoiden koulutus- ja keskustelutilaisuus pidettiin 13.5.2013 Kahvila Karirannassa. Alustajina keskustelua virittämässä olivat Eija Piekkari, Kalle Veirto ja kirjallisuuden läänintaitelija Päivi Haanpää.
Torstaina 13.6.2013 kokeiltiin uudenlaisen, vapaamuotoisen jäsenillan järjestämistä. Näissä illoissa tarkoituksena on pitää kynnys matalalla ja henki korkealla. Mukaan ensimmäiseen tapaamiseen Karirannan kahvilaan ilmaantui yhdeksän henkeä.
Runopiknik järjestettiin tällä kertaa yhteistyössä Lahden Runomaratonin ja Päijät-Hämeen Lausujien kanssa sunnuntaina 25.8.2013. Tilaisuus onnistui loistavasti. Sää oli hieno, osanottajia paljon, runoja ja musiikkiesityksiä riitti noin kahden tunnin ajaksi.
Erittäin onnistunut draamakirjoittamisen kurssi pidettiin pyhäinpäivänä 2.11.2013 Ravintola Wanhassa Herrassa Lahdessa. Kouluttajana oli kirjailija Harri István Mäki, joka on toiminut opettajana muun muassa Teatterikorkeakoulussa sekä Oriveden opistossa.
Perinteinen Uutuuksien ilta kokosi yhdistyksen kirjailijat esittelemään vuonna 2013 ilmestynyttä tuotantoaan Lahden pääkirjaston auditorioon keskiviikkona 27.11.2013. Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Sandberg avasi tilaisuuden.