Piekkari, Eija

Eija Piekkari on hollolalainen dekkarikirjailija

Julkaistut teokset

Dekkarit: Haamupari, Sivuaskel, Pako portin alta, Kylmä kättely, Risteys ja Kaislikon kätkössä. (Myllylahti).

Seitsemäs kirja tekeillä.

Johtokunnan jäsen Eija Piekkari kertoo kirjailijanurastaan ja kirjoittamisesta.

Olen IT-konsultti ja dekkarikirjailija. Ensimmäinen kirjani Haamupari ilmestyi maaliskuussa 2009. Toinen dekkarini ilmestyi maaliskuussa 2010, sen nimi on Sivuaskel. Kummankin kirjan nimi juontaa kansantanssista, joka on mukana kirjoissa päähenkilön, Kristiina Elon, harrastuksena. 

Olen halunnut kirjailijaksi 15-vuotiaasta asti. Silloin mietin järvenrannalla yhtenä hiljaisena iltahetkenä, mitä haluan olla ja tiesin haluavani kirjailijaksi. Kauan se kesti, elämä on kulkenut enimmäkseen ihan muualla kuin kirjoittamisessa ja löysin muita rakkaita harrastuksia, tanssin ja öljyvärimaalauksen.

Kävin kuitenkin vuosien varrella useita kirjoittamiseen liittyviä kursseja. Opettajina ovat olleet mm. kirjailija Anu Kaipainen, läänintaiteilija Matti Paavilainen, näytelmäkirjailija Arto Seppälä ja televisiosta Jussi Tuominen ja ohjaaja Jussi Niilekselä. Kannustajina on ollut ystäviä, jotka ovat sitkeästi jaksaneet vuodesta toiseen.

Olen ratkaisukeskeinen ihminen ja siksi dekkarin kirjoittaminen luontui paremmin kuin muut kirjoittamisen lajit. Dekkarissa annan lukijan tutkisteltavaksi ongelmia, lukija voi mielessään etsiä ratkaisua, vaikkakin joutuu ehkä harhateille, mutta lopulta syyllinen jää kiinni. Dekkari on minulle ongelman ratkomista, en kuvaa verisiä tekoja tai raakaa väkivaltaa, on vain ongelma ja sen ratkaisun haku ja vaihtoehdot.

En kuvaa vieraita maita tai kansainvälisiä selkkauksia tai kansainvälisiä rikollisia, minua kiinnostavat niin sanonut tavalliset pulliaiset, omissa ympäristöissään ja lähipiireissään. Pahuus maailmassa alkaa kuitenkin aina yksilöstä. Pahuudella tarkoitan kaikkia niin sanottuja kuolemansyntejä, ahneus, ylpeys, kateus jne. ja siksi punaisena lankana teksteissäni kulkee tavallisen ihmisen pahansuopa luonne.

Miten paljon pahaa saavatkaan aikaan maailmassa vain tavalliset ilkeät puheet. Meissä kaikissa on niin hyvää kuin pahaakin, mutta ”se jokin” meissä määrää, kumpi on voimakkaampi, tai ehkä se on jatkuvaa taistelua ja jatkuvaa itsensä tutkimista, ja on varmaan niinkin, että ”paha” ihminen taistelee joka päivä omaa hyvyyttään vastaan ja ”hyvä” ihminen taas pahuuttaan vastaan.

Kirjoitusprosessi on rankkaa, koska se vaatii päivätyön istumisen jälkeen istumista vielä kotikoneen ääressä iltaisin ja viikonloppuisin. Kirjoittamisen alusta pari kuukautta sujuu kynällä ja paperilla, kun teen alustavaa tapahtuma- ja henkilökarttaa. Rakennan henkilöitä, teen heidät mieleisikseni, erikoisesti syyllinen ja syyllisen luonne vaativat pitkää pohtimista, yritän sukeltaa erilaisten ihmisten ajatusmaailmoihin, teksti hautuu päässäni. Kunnes tulee se päivä, että kirjoitan alun. Alku voi kuitenkin olla joku kohta keskeltä sitä lopullista kirjaa, mutta se alku ovat ensimmäiset sanat jostain kohtaa ja siitä pitää sitten edetä.

Inspiraatioitakin tulee, mutta enimmäkseen pitää vaan yrittää selviytyä ja saada aikaan haluamaansa jälkeä. Tarkoituksenani on kirjoittaa 6 – 7 kirjaa näillä samoilla henkilöillä ja kaikki dekkareina.

 

Lisätietoja Eija Piekkarista:

Eijan oma nettisivusto

--

PDF-tiedostoPiekkari.pdf (333 kB)
Eija Piekkarin haastattelu Murhan jäljillä maalaiskylässä perjantaina 30.8.2013 ilmestyneessä Maaseudun tulevaisuus -lehdessä, jossa Piekkarin kolmas dekkari Pako portin alta julkaistaan jatkokertomuksena elokuun 2013 viimeisestä viikonlopusta alkaen.
Eija Piekkari ja kirjansa oikovedos, jonka hän sai etukäteen kirjansa kustantajalta, Myllylahti Oy:ltä.

 

Piekkarin uudessa dekkarissa murhataan Sairakkalassa

(10.4.2011)
Noin viisi kilometriä Sairakkalan kylästä pohjoiseen sijaitsee Suurimäki ja sinne päättyy pimeänä syksy-yönä erään naisen elämä. Hirvimiehet löytävät naisen ruumiin seuraavana päivänä ja järkyttyvät. Aiemmista Piekkarin kahdesta dekkarista, Haamupari ja Sivuaskel, tutuiksi tulleet lahtelainen rikosylikonstaapeli Kristiina Elo ja muut tutut poliisit pääsevät jälleen etsimään murhaajaa.

Tästä alkaa hollolalaisen Eija Piekkarin kolmas dekkari Pako portin alta, jonka julkistustilaisuus on Hollolan kuntakeskuksessa ravintola Olkihatussa lauantaina 16.4. klo 15.30. 

Lukijaa ei saa piinata liikaa

Piekkari kertoo, että murhamysteerin lisäksi Pako portin alta -dekkarissa on myös kummallisia ihmissuhteita ja rakkautta, mutta hän lisää, ettei maalaile tekstiä liikaa kiduttamalla lukijaa kertoen turhia asioita. Hän ei kuvaile liikaa paikkoja, ympäristöä, vaan keskittyy kertomaan tarinansa tapahtumien kautta niin, että kaikki liittyy rikokseen.

- Lukija ei näe kuka murhaaja on, mutta haluaa nähdä, joten kaikki mitä kerron pitää linkittyä murhaajaan, Piekkari sanoo. Tapahtumat määräävät kerronnan, ei niinkään henkilöiden sisäinen maailma, rakkaus, vaikkakin tässä kirjassa erään ihmisen sisäistä maailmaa hiukan enemmän käsitelläänkin.

- Kirjassa esiintyvien ihmissuhdekoukeroiden tulee nivoutua luontevasti ja uskottavasti kirjan tapahtumiin, loppuratkaisuun.

Kirjan tapahtumapaikka, Sairakkalan kylä on helposti Piekkarin kirjoissa tunnistettavissa, koska talot ovat suurin piirtein paikallaan, mutta Piekkari huomauttaa, että taloissa asuvat ihmiset ovat keksittyjä. Sairakkala on Piekkarille hyvin tuttu, sillä hän viettänyt siellä lapsuutensa ja osan aikuisuudestaankin. Hollolassa syntyneenä ja siellä koko ajan asuneena hän haluaa pitää Hollolan kirjoissaan. Tällä hetkellä hän asuu Tiilikankaalla.

Dekkarisarjalle jatkoa odotettavissa

Piekkari tunnustaa, että kolmannen kirjan kirjoittaminen oli vaikeampaa kuin kahden aikaisemman, koska hän sanoo paneutuneensa kirjoittamisen tekniikkaan enemmän kuin ennen. Kappaleita piti kirjoittaa monta kertaa uusiksi, kun täydellisyyteen pyrkivän kirjailijan sisäinen kriitikko huomautti, ettei noin voi kertoa, jos näkökulma on tämä. Lisäksi hän haluaa löytää oman persoonallisen tapansa kertoa ja kirjoittaa.

- En koskaan pääse siihen, mihin pyrin, mutta jokaisen kirjan jälkeen toivon, että ”seuraava sisko on sinua kauniimpi”.

Jatkoa on siis luvassa dekkareille, joiden nimet on poimittu kansantanssista, koska kirjan päähenkilörikosylikonstaapeli Kristiina Elo harrastaa kansantanssia?

- Neljäs on tekeillä, mutta se on vielä sellaista pipertelyä. Valmiina on vasta laatikoita, joissa henkilöt ovat hahmoteltuina ja mietitty, että tämä henkilö tekee tätä ja tätä, mutta ainakin kahdeksaan kirjaan näen aineksia riittävän, Piekkari lupaa.

Teksti ja kuva: Sirpa Papinaho

Eija Piekkari. (Kuva: Sirpa Papinaho)

 

Eija Piekkarilta Kylmä kättely -dekkari

(26.3.2012)

Eija Piekkarin uusin, neljäs dekkari sijoittuu jälleen Hollolaan, Sairakkala-Toivola-Kastari –linjalle. Edellisistä kirjoista tuttu rikosylikonstaapeli Kristiina Elo ja muut poliisit jatkavat murhien ratkaisemista. Tuttuja ovat myös kylällä asuvat ihmiset, mutta murhakeskiön ydinporukka on uusia henkilöitä.

Sirkku Halmesmaa on olevinaan vanhan ajan kartanonrouva Hollolan tilallaan, vaikka tila on jo kutistunut ja vähän rapistunut. Liika esittäminen ärsyttää naapureita, eikä rouva luonteensakaan vuoksi ole pidetty henkilö.

- Sirkku on suustaan ilkeä, pullauttaa suustaan mitä sattuu ja katselee silmät pyöreinä, mikä nyt tuli, kun vastapuoli loukkaantuu, kertoo Eija Piekkari.

Miniä-anoppi –suhde käynnisti kirjan

Kylmä kättely -kirjan tapahtumat alkavat pellavatalkoilla, eikä heti murhalla, jolla Eija Piekkari tunnustaa joka toisen kirjansa alkavan. Kirjan idea käynnistyi, kun hän alkoi pohtia anoppi-miniä –suhdetta, mihin voisi johtaa anopin ja miniän huonot välit. Piekkarin mukaan rikostarinassa ihmissuhteet merkitsevät paljon. Miksi joku käyttäytyy, kuten käyttäytyy.

- Kun ilkeä anoppi, Sirkku Halmesmaa, ja tämän miniä alkoivat elää mielessäni, lähtivät liikkeelle, muu kylä tuli perässä talkoineen päivineen, Piekkari kertoo kirjan syntyvaiheista.

Rikostarinoiden sijoittaminen maaseudulle on Piekkarin mieleen, koska maalla jokaisella on oma ympäristönsä, jonka avulla ihmiset saa eri tavalla elämään kuin kerrostaloympäristössä.

Murhaaja valitsee pahuuden

Eija Piekkari pohtii pahuutta ja hyvyyttä viihdemielessä, koska haluaa tarjota lukijalle jännitystä. Pahuus on hänen mielestään vallan antamista negatiivisille asioille, kuten vallanhimolle, kostonhalulle, ilkeydelle. Kun niitä imee itseensä, pystyy tekemään mitä vaan, jopa murhan. Omaa etuaan kovasti hamuava unohtaa muut ja voi tappaa saadakseen haluamansa. Dekkaristin pitää kirjassaan perustella, miksi joku tappaa. Murhaaja ei tapa satunnaisesti, vaan hänellä pitää olla motiivi.

- Ihmiset tekevät kirjoissani pahaa silkkaa pahuuttaan, eivät nurkkaan ahdistettuna, jossa ei ole vaihtoehtoja. Dekkarissa pitää olla vaihtoehtoja ja murhaaja valitsee pahuuden.

Piekkari pohtii, että maailma, elämä on tasapainoilua hyvän ja pahan välillä. Hyvä ja paha ovat hänen mielestään olemassa.

- Paha ei ikinä voita, mutta hemmetinmoinen vastus se on.

Piekkarin dekkarisarjalle on jatkoa luvassa. Viidennen kirjan käsikirjoitus on tarkoitus jättää Myllylahti-kustantamolle syyskuussa.

Teksti ja kuva: Sirpa Papinaho

Eija Piekkari
(Kuva: Sirpa Papinaho)

19-vuotias nainen murhan uhrina Piekkarin uutuusromaanissa

(15.3.2013)

Pieni erimielisyys perjantai-illan viettotavasta ystävysten Jennan ja Nooran välillä saa Jennan suutahtamaan ja ryntäämään ovet paukkuen pimeään yöhön Hollolan rantatielle. 19-vuotias Jenna jää sille tielleen ja hänen ruumiinsa löytyy myöhemmin Hersala-Siikaniemen tien varresta Eija Piekkarin uusimmassa Risteys-jännitysromaanissa, joka on Piekkarin viides kirja.

Sairakkalassa asuva rikosylikonstaapeli Kristiina Elo saa jälleen ratkottavakseen rikoksen, joka on tällä kertaa raaka seksuaalirikos.

Piekkarin uutuuskirjassa liikutaan jälleen tutuissa paikallisissa maisemissa, Hollolassa ja Lahdessa,  muun muassa Renkomäessä. Synkkiä lisäsävyjä Krissen elämään tuo hänen entinen miesystävänsä Hannes Varjosuo, joka ryhtyy vainoamaan Krisseä, ja mies tuntuu jollain tapaa myös liittyvän Jennan murhaan.

Ylimielisyys voi sinetöidä kohtalon

Eija Piekkari kertoo kirjan idean lähteneen siitä, kun hän mietti, mikä olisi suurinta pahaa mitä hän pystyy kuvittelemaan. Pahinta on, kun lapselle tai nuorelle tehdään väkivaltaa. Hän ei myöskään halua kirjoittaa kirjoja, jossa lapset tai nuoret tekevät rikoksia.

- Olen ihmetellyt nuorten ylimielisyyttä ja tietämättömyyttä miten toisia ihmisiä kohdellaan ja kuinka nuoret kuvittelevat olevansa maailman valtiaita, Piekkari kertoo Risteys-kirjansa teemoista.

Ylimielisyys on kuin tökkisi nukkuvaa karhua. Pitää tietää mihin mikäkin johtaa. Hän sanoo hämmästelleensä kuinka itsekeskeisen henkilön kohdalla pahuus onnistuu.

- Kun tällaista henkilöä loukataan, hänen ylitseen ei kävellä.

Uusi kirja jo tekeillä

Eija Piekkarin kirjojen teemat tuntuvat siirtyvän ja jalostuvan aina seuraavaan uuteen kirjaan. Edellisessä kirjassaan Kylmä kättely hän käsitteli myös ylimielisyyttä, mitä seuraa, kun laukoo suustaan mitä sattuu välittämättä vastapuolen tunteista. Silloin murhattavaksi joutui iäkkäämpi nainen. Seuraavassa, kuudennessa kirjassa jatkuu tässä kirjassa alkanut nuorten elämän käsittely. Tuuliajolla oleville nuorille on hyvin luonnollista puhua Sossusta ja odottaa saavansa rahaa ensimmäiseksi sieltä. On työttömyyttä, taloudellisia ongelmia, media suoltaa pahuutta ja väkivaltaa, joka ruokkii lisää pahuutta, mutta silti jotkut nuoret ymmärtävät kasvaa ja osaavat ottaa vastuun elämästään; jotkut eivät, ja se on tie, joka vie ongelmiin.

Teksti ja kuva: Sirpa Papinaho

 

Piekkari murhaa Kotiniemessä 

(2.11.2013)

Eija Piekkarin kuudennessa dekkarissa, Kaislikon kätkössä, nuoren naisen ruumis löytyy Kotiniemen siirtolapuutarhan rannasta, veneiden läheltä Alasenjärvestä, Lahdesta. Idea ruumiin löytöpaikaksi muhi Piekkarin mielessä parisen vuotta ennen kuin päätyi kirjaan.

- Kaverini osti siirtolapuutarhamökin Kotiniemestä ja kävin usein myös rannassa, jossa on kaislikkoa ja veneitä, eikä mökkejä kovin lähellä. Mietin, että tähän voisi jonkun ruumiin laittaa, eikä sitä heti kukaan löytäisi, jos joku keikauttaa jonkun veteen ja pitää päätä veden alla, Eija Piekkari kertoo.

Kotiniemen rantakaislikosta löydetään hukutettu nuori nainen, jolla on siirtolapuutarhamökki Porkkanakujalla. Lääkkeiden ja viinan väärinkäyttäjänä nainen päätyy murhan uhriksi ja rikosylikomisaario Kristiina ”Krisse” Elo joutuu jälleen etsimään murhaajaa. Eija Piekkarin uutuusdekkarissa liikutaan paljon Kotiniemen siirtolapuutarhassa, Lahdessa, mutta myös Hollolassa, kirkonkylässä, Sairakkalassa ja Soramäessä, Salpatiellä, jolla Piekkari itse asuu.

Kaislikon kätkössä –dekkarissa teemoina ovat työttömyys, irrallisuus ja juurettomuus, ikävät perhesuhteet, yksinäisyys. Piekkarin edellisessä kirjassa alkanut huoli henkisesti hukassa ja eksyksissä olevista nykynuorista kiteytyy murhatussa nuoressa naisessa.

- En ota kantaa, enkä osaa sanoa, miksi jotkut ihmiset päästävät itsensä liukumaan alas, miksei heillä ole vahvaa runkoa sisällä, joka pitää pystyssä, kun joillakin se vahva, kannatteleva sisäinen runko löytyy, Piekkari pohtii.

   Kun lapsi kasvaa hällä väliä –ympäristössä ja –yhteisössä, jossa kukaan ei välitä, ei rakasta, eikä halua ymmärtää, on helppo jatkaa samaa rataa nuorena. Se vie omaa elämäntietään etsivän nuoren hukkateille, ja paha kasvaa juurettomassa ihmisessä.

- Mennään Sossuun hakemaan rahaa ja joillekin työ ei edes kelpaa, Eija Piekkari sanoo.

Seitsemäs kirja jo tekeillä

Seuraava dekkari on jo Eija Piekkarilla suunnitteluvaiheessa. Hän tietää kuka murhaa kenet ja missä murha tapahtuu, mutta kirjailijan kiireet ovat siirtäneet murhan tapahtuma-ajankohtaa.

- Murhan piti tapahtua kirjassa lokakuussa, mutta se siirtyy myöhemmäksi, kun en ole ehtinyt käydä tutustumassa murhapaikkaan lokakuisessa iltavalaistuksessa.

   Piekkari kertoo käyttävänsä kirjoissaan murha-ajankohtana pimeää ja mustaa syksyä. Silloin on hyvä tehdä mitä tahansa, kun maassa ei ole lunta. Hän ei voisi kuvitella murhan tapahtuvan keskellä kirkasta päivää. Murha, suunniteltu pahuus, murhaajan mustaksi kääntynyt mieli vaatii ympärilleen tumman ja salaperäisen verhon – vaikkakin Kaislikon kätkössä –kirjassa murha tapahtuu helteisessä heinäkuussa ja ruumis löytyy Kotiniemen rantavedestä Unikeonpäivän aamutunteina.

   Eija Piekkarin dekkarien lukijat saavat iloisia uutisia, sillä aikanaan 6-8 dekkaria kirjoittaa luvannut Piekkari paljastaa, että enemmänkin kirjoja Krisse Elo –sarjaan voisi tulla. Kirjailija on lukijoidensa lailla kiintynyt kirjansa henkilöihin, eikä raaski luopua kenestäkään, vaikkakin sanoo, että jossain vaiheessa jollekin henkilölle on tapahduttava jotakin kamalaa, mutta hän ei tiedä vielä kenelle.

Teksti ja kuva: Sirpa Papinaho