Kirjoittajat koolla kesäiltana 13.6.2013

Torstaina 13.6. kokeiltiin uudenlaisen, vapaamuotoisen jäsenillan järjestämistä. Näissä illoissa tarkoituksena on pitää kynnys matalalla ja henki korkealla. Mukaan ensimmäiseen tapaamiseen Karirannan kahvilaan ilmaantui yhdeksän henkeä.

Illan aihetta Palaute ja sen vastaanottaminen käsiteltiin leppoisasti jutustellen. Koska mukana oli sekä ”oikeiden” kustantamoiden kautta julkaisseita kirjailijoita että harrastajia ja omakustantajia, keskusteluun löytyi monenlaisia näkökulmia. 

Yhtä mieltä oltiin siitä, että jokainen kirjoittaja tarvitsee palautetta ja sen vastaanottamista voi myös opetella. Kirjoittajalla on toki vastuu tekstistään ja hänen on luotettava itseensä, mutta perusteltu palaute ja kritiikki vie aina eteenpäin – eikä liian herkkänahkainen kannata palautetta saadessaan olla. Myös palautteen antaminen on taito: puolihuolimattomat ”ihan kiva” –tokaisut eivät auta, vaan rakentavan ja huolellisen palautteen valmisteleminen vaatii aikaa ja taitoa.

Yhdistyksen jäseniltoja on pidetty viihtyisässä kahvila Karirannassa Lahden satamassa.