Uutuuksien ilta ti 27.11.2012

Uutuuksien illassa oli monia yhdistyksen jäsenten kirjoja esitelyssä. Illan juonsi Tuulikki Norrlin, Salpausselän kirjailijoiden varapuheenjohtaja.

Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Sandberg avasi Uutuuksien illan.

Ensimmäisenä esittelyvuorossa oli emeritusprofessori Tauno Tiusasen uusi kirja Talous tuuliajolla - Säilyykö länsimaiden vauraus? Haastattelijana Tuulikki Norrlin, joka juonsi illan tilaisuuden.

Jussi Kuokkaselta on ilmestynyt kirja Katu Firenzessä, joka on omaelämänkerrallinen muistelukirja.

Alli Kantola, yhdistyksen entinen puheenjohtaja, haastatteli Jussi Kuokkasta, jonka kirja hänellä on kädessään. Alli kertoi myös, että häneltä itseltään ilmestyy romaani vuoden 2012 lopussa.

 

 

 

Aino Partaselta on ilmestynyt v. 2012 runokirja Häivähdyksiä. Alli Kantola esitteli Ainon aikaisempaakin tuotantoa, jota Aino oli tuonut mukanaan Uutuuksien iltaan.

Tapani Tukiainen kertoi kirjastaan Munkin matkassa, joka on vaelluskirja.

Aimo Salonen ja Leivättömän pöydän hovimestari. Aimon kirja on rikosromaani.

Anneli Seppälä esitteli kokoamansa antologian Varjoissa valo vapautuu.

Leena Luukkonen luki muutamia runojaan kirjastaan Leenan Pieni runokirja.

 

 

 

Tuula Hämäläiseltä on ilmestynyt runokirja Minne nimi on tullut. Tuulan kirjan esitteli Sirpa Papinaho.

Aulis Piiroinen kertoi kirjastaan Aikuisten tanssit.

 

 

 

Sirpa Papinaho on mukana kahdessa kirjassa. Palindromit-kirjaan hän on tehnyt piirroskuvituksen ja Lahti Kaupunkiopas -kirjaan hän on ottanut kaikki valokuvat.

Liisa Paasikari-Salo ja kirjansa Varaosat vauhdissa.

 

 

 

Mila Teräkseltä on ilmestynyt neljä kirjaa.

Elli ja tuttisuu, joka on kuvakirja lapsille.

Telma ja kuiskausten koulu, lasten romaani.

Telma ja tarinoiden talo -lastenromaanin saksannos Telma und das Haus der Geschichten.

Perhosen varjo, nuorten romaani.

 

Kalle Veirtolta on ilmestynyt kolme nuortenkirjaa. Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutka, osat 9 ja 10, sekä kirja nimeltä Leiri.

Jarkko Laine kirjoitti Tuhkametsä sekasorron vallassa -kirjan, joka on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Tuhkametsän salaisuus -kirjalle.

Seppo Jääskeläisen Omituisia-kirja on lyhytproosakokoelma.

Aimo Ojasen rikosromaanissa seikkaillaan Espanjan Aurinkorannikolla. Kirja on nimeltään Komisario ja Fuengirolan varas.

Veikko Siira kertoo romaanistaan Suuri munaryöstö.

Eija Piekkarilta on ilmestynyt jännitysromaani Kylmä kättely.

Timo Sandberg pitelee kahta uutuuskirjaansa, romaania Vainooja sekä Saunamestari-kirjaa, joka on tarina kilpailusta ja kilpailijoista, jotka menivät liian pitkälle.

Tuulikki Norrlin esitteli lyhyesti kirjat, joiden kirjoittajat eivät olleet päässet paikalle, kuten Heikki Sauren Voitto päivästä -romaanin, Juha Järvisen Viinilasin pohjalta -runokirjan sekä kirjan Miten rikoskirjani ovat syntyneet - suomalaiset dekkaristit kertovat, jossa Tuula-Mai Salmela on yhtenä kertomassa omien kirjojensa synnystä.

Myös Jarno Ahoselta on ilmestynyt useita teoksia vuoden 2012 aikana.