Jussi Kuokkanen: Optimistin elämänviisautta

(Pakina TVK-lehdessä 8/1987 myös kirjassa Optimistin elämänviisautta)

---

Matkanjohtajan työ on luonteeltaan sellaista, että siinä tarvitaan runsain mitoin optimistin elämänviisautta. Valitettavasti tätä ainetta ei opeteta missään korkeakoulussa tai edes kansalaisopistossa, joten matkanjohtajan on opittava valtaosa ammattinsa hienouksista kantapään kautta. Joskus silti tuntuu, että matkanjohtajalta odotetaan liikoja, jos reviirinä on kaukoitä.

Selvää on, että matkanjohtajan on hallittava kaikki normaalit matkatoimistoasiat kuten hotellibuukkaukset, eri lentokenttien matkustajaverot ja eri maiden viisumi- ja tullimääräykset, taxfree-myymälöiden keskinäiset hintasuhteet ja eri lentokonetyyppien istumajärjestykset. Lisäksi hänen on pystyttävä olemaan monin tavoin oman itsensä vastakohta. Hänen on oltava karismaattinen johtaja, kun neuvotellaan itämaiden paikallisten matkatoimistomiesten kanssa. Mutta sanalla hänen on oltava nöyrä, ystävällinen ja avulias opas, joka on aina valmis antamaan neuvoja kaikissa mahdollisista asioista, tähtisafiirien luokituksista aina mangochutneyn reseptiin asti.

On selvää, että kaukoidässä liikkuvan matkanjohtajan on tunnettava yksityiskohtaisesti kaikki kaukoitää käsittelevä kirjallisuus Marco Polon ja Somerset Maughamin matkoista lähtien. Ja hyvä on, jos hänellä on myös oma henkilökohtainen teoriansa Lordi Jimin vaellusreitistä, vaikkei Joseph Conrad kirjassaan mainitsekaan oikeita paikannimiä.

Eri maiden historia ja poliittinen nykyisyys kuuluvat luonnollisesti matkanjohtajan tietovarastoon. Hänen on nikottelematta pystyttävä kertomaan, mitä sukua Ashoka oli Chandragupta-dynastian perustajalla tai milloin englantilaiset räjäyttivät Irawadin yli kulkevan Avan sillan. Muta nämähän ovat kaikki asioita, joita voi oppia kirjoista.

Vaikeampaa sen sijaan on se, että matkanjohtajan pitäisi olla koko ryhmän mieleen. Hänen pitäisi olla tiukka ja lempeä, laiha ja lihava, mies ja nainen, vanha ja nuori, homo ja hetero. Pitkien bussimatkojen aikana hänen on samanaikaisesti puhuttava ja oltava hiljaa. Hänen on käveltävä ripeästi, ettei hukata aikaa ja samalla hitaasti, että myös vanhimmat ja vaivaisimmat pysyisivät mukana. Hänen on tulkattava kaikki, mitä paikallinen opas selostaa ja lisäksi täydennettävä selostusta omilla kommenteillaan. Toisten mielestä on turha jaaritella ja lässyttää vuosiluvuista ja dynastioista, kun ne eivät kuitenkaan jää mieleen.

Matkanjohtajan on pystyttävä kertomaan hupaisan viattomasti törkeimmätkin Pikku-Kallen tarinat ja yhtä taitavasti myös mitä hienostuneimmat kulttuurikaskut. Mutta samanaikaisesti hänen on myös oltava kertomatta, koska osa matkustajista ei siedä minkään tasoista huumoria.

Myös idän uskonnot tarjoavat matkanjohtajalle ehtymättömän opiskelun kohteen. Hänen on pystyttävä luontevasti selostamaan jainalaisuuden, sikkhiläisyyden ja tavallisen hindulaisuuden eroavuudet, yhtäläisyydet, perinteet ja rituaalit, samoin buddhalaisuuden, taolaisuuden ja shintolaisuuden eri muodot. Muita matkanjohtajalle tärkeitä aloja ovat esim. botaniikka, zoologia, numismatiikka, heraldiikka, estetiikka, filosofia, logistiikka, psykoterapia, kansantalous, taidehistoria ja tietysti maantiede.

Koska kaikki suomalaiset ovat urheilun asiantuntijoita, on myös matkanjohtajan perehdyttävä riittävästi kaikkiin urheilulajeihin, ennen kaikkea sellaisiin, jotka ovat jääneet kaukoidän kansoille perinnöksi siirtomaaisänniltä. Tällaisia ovat esimerkiksi kriketti, hevospoolo ja maahockey. Lisäksi hänen on hallittava suvereenisti kaukoidän omat urheilulajit kuten judo, karate, taekwondo, Thai-nyrkkeily, sumopaini, kukkotaistelu ja chin-lone. Onneksi on sentään sellaisiakin urheilulajeja, joita meillä harrastetaan mutta jotka ovat lähes tuntemattomia useimmissa kaukoidän maissa. Tarkoitan pilkkiongintaa ja avantouintia.