KANGISTAVATKO KAAVAT?

Aihe on valmiina, mutta teema, mitä haluan tarinallani kertoa lukijalle, ei ole vielä kirkastunut täysin, ei myöskään se, miksi haluan kertoa ja kirjoittaa tarinani. Kun en ole selvästi pystynyt vastaamaan noihin kysymyksiini, ei kirjan kirjoittaminen tahdo lähteä sujuvasti käyntiin.

Olen siis kirjoittamassa kirjaa ja sen pitäisi olla valmis kahden vuoden päästä.

Tiedän, että aiheeni on aina ajankohtainen ja tärkeä, mutta jotta saisin tarinani sanoman välittymään parhaalla mahdollisella tavalla, on pakko pysähtyä miettimään edellä mainittuja asioita. Sen jälkeen törmään uudenlaisiin kysymyksiin. Millaisella kertojanäänellä ja kerrontatavalla saisin sanomani parhaiten esiin? Mikä kirjallisuuden laji olisi paras? Riittääkö aihe edes kirjaksi asti?

Kirjoittaminen kuin talon rakentamista

Vertaan kirjoittamista talon rakentamiseen. Kun tietää kuinka rakentaa rakennukselle kestävä perustus ja runko, pystyy rakentamaan millaisen mielikuvitustalon tahansa ja talo pysyy pystyssä pitkään. Mutta jos alkaa vain hakata lautoja yhteen ilman suunnitelmaa tietämättä perustuksen ja kantavan rungon tärkeää merkitystä, mikä silloin pitää talon pystyssä, kun ensimmäinen utelias katsoja tulee ja kiusallaan tuuppaa sitä hiukan voimakkaammin.

Kun opiskelin aikoinaan lehtitoimittajan työtä, sain hyvät kirjoituskaavat miten kirjoittaa lyhyt uutinen, henkilöhaastattelu tai feature-juttu. Kun rajat hahmottaa, on helppo kirjoittaa ja voi antaa mielikuvituksensa lentää sallituissa rajoissa. Silloin rajoja voi myös venyttää, jopa rikkoa, jolloin voi syntyä jotain myös uutta.

Runonkirjoittamisen kaava?

Kauan sitten kyselin runon kirjoittamiseen kaavoja, tapoja kirjoittaa, mutta kyselylleni hiukan naureskeltiin. Minua vain kehotettiin kirjoittamaan mitä mieleen tulee, koska runo kuulemma synnyttää itse itsensä ilman mitään muottia. Saatuani tuonkaltaisen vastauksen minusta tuntui kuin olisin rutiköyhä kerjäläinen, jolle upporikas toteaa, ettei raha ole tärkeää… Vuosien päästä eräänä iltana kuulin radiosta Tämän runon haluaisin kuulla –ohjelman, jossa juontaja analysoi erään runon, kertoi mikä kyseisen runon rakenne oli ja mitä asioita noihin rakenteisiin sisältyi. Tajusin samassa, että minun runoni kaava oli siinä. Löysin heti uoman, johon johtaa epämääräisenä vellovat tuntemukseni ja sanat. Kymmenen vuotta syntymistään odotellut runoni putkahti maailmaan siltä istumalta.

Sen jälkeen olen löytänyt runoille monia kaavoja. Kirjahyllyssäni on Unto Kupiaisen Lyhyt Runousoppi –kirja sekä Heikki Salon laulujen sanoittamiseen tarkoitettu {Kahle}Kuningaslaji –kirja. Molemmat loistavia oppaita.

Apua elokuvakäsikirjoitusoppaista

Tarinoiden kirjoittamisesta haavelin jo kansakoulun alaluokilla, mutten tiennyt miten hyvä tarina kirjoitetaan. Myöhemmin kuulin opettajalta, että hyvä tarina muodostuu kolmesta osasta: alku, keskikohta ja loppu. Sillä tiedolla olen pärjännyt pitkään.

Jokunen vuosi sitten löysin elokuva-alan käsikirjoitusoppaita ja niitä selatessa koin ahaa-elämyksen. Visuaalisena ihmisenä minun on helpompi hahmottaa graafisia kuvioita kuin pitkää tekstimattoa. Oppaissa näytetään graafisesti tarinan rakenne, draaman kaari: miten tarina etenee, kiihtyy, missä kohdin pitää olla käännekohdat ja suvannot, missä tarinan huippukohta on ja miten tarina hiipuu loppuhuipennuksen jälkeen.

Kun menin helmikuussa Skripta-kirjoittajaopistoon, olin iloisesti yllättynyt, kun toinen opettajista, yhdistyksemme kirjailija Heikki Kaaranen opetti meitä juuri noilla elokuva-alan kerrontaopeilla. Saamiani kaavoja seuraamalla saan tarinalleni kantavan rungon ja perustuksen; talon mallin, ulkoverhouksen ja sisutusmateriaalit voin valita itse. Taloni tyyli on kuitenkin vielä päättämättä.

Karsi, muokkaa ja ota oppia kritiikistä

Omaa sydäntään tulee kuunnella kirjoittaessa, mutta omaan tekstiin ei pidä kuitenkaan rakastua liikaa, ihastua niin, ettei sitä haluaisi muuttaa yhtään, eikä kukaan saisi kommentoida sitä mietenkään. Kaikki palaute, kritiikki, mikä parantaa tekstiä, sanoman perillemenoa, jotta teksti löytää lukijansa, on vain hyväksi, vaikka kaiken joutuisi kirjoittamaan lähes kokonaan uudelleen. On oltava valmis muokkamaan tekstiään, sillä viimeistään kustantaja sanoo viimeisen sanan j alähettää käsikirjoituksen bumerangina takaisin. On tärkeää luetuttaa tekstinsä muutamilla, tarkkaan valituilla henkilöillä, joilta saa ammattimaista palautetta tekstin saamiseksi julkaisukuntoon. On muistettava, että vain pitkään työstämällä ja kovalla työllä hiilestä hioutuu timantti.

Sirpa Papinaho