LEKA TEKEE SUHERTAJILLE HYVÄÄ

Haluatko omistaa elämäsi muiden auttamiselle ja parantaa sairaita? Opiskele lääkäriksi ja käytä siihen vähintään 6 vuotta. Onko lentäminen haaveesi? Haluatko nähdä vieraita maita, tai ainakin vieraiden maiden lentokenttiä? Opiskele lentäjäksi ja käytä siihen vähintään 3 vuotta. Haluatko käyttää valtaa sanojen kautta ja saada ihmiset ajattelemaan? Olla painosten kuningas? Tähän ei koulutusta tarvita, jokainen meistä on valmis kirjailija ja teksti soljuu sormista paperille tai näyttöpäätteelle ilman, että siitä tarvitsee sanaa tai pilkkua muuttaa.

Jokainen meistä uskoo sisällänsä asuvan täysinoppineen pienen kirjailijan, vieläpä varsin herkkänahkaisen sellaisen. Omiin kykyihinsä on hyvä uskoa, mutta realisti pitää olla. Näitä ajattelin ajaessani kotiin taannoisesta Salpausselän kirjailijat ry:n järjestämästä kirjoittajaillasta. Tilaisuudessa kirjailija Timo Sandberg kertoi, kuinka hän oli saanut ohjaajaltaan kerran "lekaa" ts. rehellistä ja suoraviivaista palautetta. Itse olen saanut samanlaisesta moukarista useamman kerran ja se kasvattaa.

Kirjoittajanuran alku on aina hankala; itseensä uskovalle ihmiselle ottaa koville joutua idealismin ja realismin ristiaallokkoon. Silloin ensimmäistä kertaa huomaa, etteivät kanssaeläjät ajattele samalla tavalla eivätkä edes halua ymmärtää, mitä minulla, sanan säilän taittajalla, on sanottavana. Tässä vaiheessa on helppo luopua kirjoittamisesta ja tunkea ensimmäinen käsikirjoitusyritelmä saunan pesään. Mitä minä näitä suherran? Ei näistä kukaan välitä!

Kun alkukatkeruudesta pääsee yli, kannattaa koko kirjoittamisen prosessiin suhtautua kylmän viileästi: nyt ainakin tietää, mikä on lähtötaso. Kirjoittamista voi ja kannattaa opetella, mutta peruskoulun tyyppistä yhtenäistä suunnitelmaa homman hoitamiseen ei ole. Jokainen joutuu etsimään omat eväänsä ja miettimään itse, miten niitä käyttää.

Kirjoittamisessa vallitsevat samanlaiset kummalliset lait kuin muissakin taiteenlajeissa. Näistä vaikeimmin ymmärrettävä laki on se, että kirjoittamasi / maalaamasi / soittamasi / näyttelemäsi ajatuksen vastaanottaja ymmärtää niin kuin hän sen itse haluaa ymmärtää. Mikäli haluat saada vastaanottajan ymmärtämään asian niin kuin itse tahdot, pitää viesti välittää oikealla tavalla. Tämän vuoksi teksteistään ja ajatuksistaan mustasukkaisesti kiinni pitävät kirjoittajat eivät saa koskaan ajatuksiaan perille sellaisina kuin he haluaisivat. Se, mikä omassa tekstissä tuntuu hyvältä, ei vastaanottajan mielestä sitä välttämättä ole.

Itse törmäsin tähän lainalaisuuteen muusikon töissä. Studiossa on mukava rakentaa musiikkia ja tehdä laulun taustoja. Usein tulee suuri kiusaus laittaa mukaan jokin vähän "muusikkomaisempi" juttu; täytyyhän edes jonkun kuuntelijan huomata, kuinka hyvin tässä soitetaankaan. Vaan anti olla, kun tekelettä kuuntelee parin viikon päästä, jälki on hirveää. Ei muuta kuin uudestaan studioon ja nyt sama juttu tehdään niin yksinkertaisesti että itseäkin iljettää. Taas kun parin viikon kuluttua kuuntelee lopputulosta, se kuulostaa erinomaisen hyvältä. Kirjoittamisessakin viesti menee paremmin perille yksinkertaisin, tiivistetyin lausein. Ja kas kummaa, näin kirjoittajakursseilla hyvin usein tavataan opettaa.

Alli Kantolan kirjoitus ”Asiaa vain itselle vai myös toisille?” yhdistyksen internet-sivuilla on hyvin valaiseva. Hän kirjoittaa tekstin ohjauksesta ja miten se liittyy oman ajatuksen ja samalla myös välitettävän viestin kirkastamiseen. Kirjailijaksi tai kirjoittajaksi tulemisen suurin este on lähes aina omien korvien välissä. Jokainen meistä on oman elämänsä asiantuntija, mutta vain oman elämänsä. Muiden suhteen asia on aivan toinen.

Heikki Kaaranen