ASIAA VAIN ITSELLE VAI MYÖS TOISILLE?

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat osa yksilöiden ja yhteisöjen välistä keskustelua. Muodon ja sisällön selkeyden vaatimus koskee kaikkea julkaistua tekstiä. Ollakseen hyvä myös fiktion on oltava selkeästi ajateltu ja muotoiltu. Monen mielestä juuri hyvässä fiktiossa piirtyy terävämpi kuva elämän todellisuudesta kuin faktoja kertomalla.

Kirjoittaminen on ihmisen henkisen kehittymisen väline. Sellaiseksi sen tekee juuri ajattelun ja muodon kanssa työskentely. Matka ideasta ilmaisuksi on useimmiten pitkä ja mutkikas. Mutta halukkaalle oppijalle taidot karttuvat.

Jotta kirja olisi osa julkista keskustelua, se ottaa kontaktia lukijaan niin, että lukija oivaltaa sanoman. On myös kirjoja, jotka on kirjoitettu omaksi terapiaksi, työn vastapainoksi tai omien tuntojen tutkimiseksi. Jotkut näistä kirjoista on tehty omaksi sisäiseksi puheluksi, oman jumalan puhutteluksi, omaksi mielenvirkistykseksi tai omaksi terapiaksi. Näitäkin kirjoja kaupataan, usein menestyksekkäällä tavalla. Ne ovat helpon painatuksen ja painotaidon avulla tulleet koristeellisiksi ja kaikin tavoin näyttäviksi. Valitettavasti kovin usein tekstin luettavuus on unohtunut tarkistuttaa. Todella harmillista, sillä jotkut noiden kitsi-kirjojen ideoista kantaisivat hyvinkin, jos tekstiä vain olisi työstetty luettavaksi.

Jos kirjoittaja ei ole tippaakaan kiinnostunut siitä avautuuko teksti lukijalle vai ei, miksi hän odottaa että lukijat nauttivat tekstistä?

Kustantamoiden jyrän kautta kulkeneet tietävät, että on kova paikka asettaa tekstinsä vieraiden arvioitavaksi. He tietävät myös, että on parempi astua rohkeasti ohjaukseen tekstinsä kanssa ennen julkaisua kuin julkaisun jälkeen.

Mitä ohjaaja sitten korjaa? No ei juuri mitään. Ohjaaja tekee kysymyksiä ja löydettyään hyviä ajatuksenhahmoja auttaa kirkastamaan niitä. Tekstistä tulee näin luettavampaa. Ajatus nousee paremmin ymmärrettäväksi.

Voi käydä myös niin, että se oma ainutkertainen ajatus paljastuukin vähemmän ainutkertaiseksi ja suojeltavaksi kuin kirjoittaja oletti. Sitäkö pelätään, ettei ajatus kestä tarkastelua? Nämä ovat tuttuja pelkoja ne voittaneille ja hyviksi kirjoittajiksi jo kypsyneille.

Kritiikkiä voi kyllä opiskella itsekin? Yksi keino on kysyä itseltään, minne asti ja kuinka laajalti tämä minun näkökulmani asiaa valottaa? Olenko nähnyt ajatukseni taakse? Miltä asia näyttää toisesta kulmasta tarkasteltuna? Mihin ajatus vie?

Yksin tällainen pohdinta on vaikeaa, koska usein ajatus mielellään pysyttelee paikallaan tai kiertää samaa kehää ja vahvistaa itseään. Umpioituu.

Elävä kirjallinen puheenvuoro asettaa rohkeasti kyseenalaisiksi itsestäänselvyyksiä ja harhoja, joiden varaan olemme yksityistä tai yhteisön toimintaa rakentaneet.

Jotta kansien välissä olevaa esinettä voisi sanoa kirjaksi, mitä sen tekstiltä edellytetään? Tätä kysellään kriitikoilta seuraavassa SSKry:n seminaarissa.

Alli Kantola

Salpausselän kirjailijoitten puheenjohtaja