SALPAUSSELÄN KIRJAILIJOIDEN UUTISIA

Jarkko Laine teki runokirjan yhdessä 91-vuotiaan mummonsa, Anu Laineen kanssa. Minä olen sinussa -runokirja kertoo rakkaudesta, surusta ja tuskasta, elämästä yleensä.
Kari Kitunen on lisätty Kirjailijoitamme-sivulle.
- Tämä on varmaan rankimpia kirjoja, mitä Suomessa on kirjoitettu, niin aihepiiriltään kuin kielenkäytöltäänkin, mutta tällaista kirjaa ei vain voinut kirjoittaa mitenkään sanoja sievistellen, koska siitä katoaisi uskottavuus, arvelee lahtelainen Tuhkametsä-fantasiaseikkailukirjoja kirjoittanut Jarkko Laine uunituoreesta kirjastaan Piikki hihassa – ikuisesti sinun, joka osin perustuu tositapahtumiin.
Kirjailija Kalle Veirto on kertomassa kirjastaan Säbätalvi Lahden Suomalaisessa kirjakaupassa lauantaina 8.3. kello 13.
Jo lähes perinteeksi muodostunut Salpausselän kirjailijoiden ja Lahden Laulajien yhteistyössä järjestämä runo- ja laulutuokio Kalevalan päivän kunniaksi pidettiin Lahden pääkirjaston audiotoriossa sunnuntaina 23.2.2014 klo 14-15 melkein täpötäydelle salille.
Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Sandberg palkittiin 13.2.2014 Johtolanka-palkinnolla Mustamäki-romaanistaan. Kuvat Dekkariseuran lehden valokuvaaja Olli Turunen.
Salpausselän kirjailijoiden Henkka ja Kivimutka -kirjojen kirjoittaja Kalle Veirto kirjoittaa hauskaa blogia Etelä-Suomen Sanomien nettisivustolla.
Seppo Jääskeläisen Aamulla oli toisin -e-kirja on toiseksi eniten lainattu e-kirja vuoden 2013 lainatuimpien listalla Tampereella.
Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Sandberg palkittiin 13.2.2014 Johtolanka-palkinnolla Mustamäki-romaanistaan.
Vuoden johtolanka 2014 -palkinnon torstaina 13.2.2014 pokannut nastolalainen Timo Sandberg valittiin yksimielisesti jatkamaan Salpausselän kirjailijoiden puheenjohtajana yhdistyksen vuosikokouksessa keskiviikkona 12.2.2014.
RSS ATOM