SALPAUSSELÄN KIRJAILIJOIDEN UUTISIA

Yhdistyksemme jäsenen, näytelmäkirjailija Kari Kitusen komedia Noitatohtori sai ensi-iltansa Kerimäen pitäjänteatterissa 3.7.2015. Hänen aiemmin kirjoittamansa näytelmät on esitetty Tuuloksen kesäteatterissa Ruuttanäyttämöllä: Helskutin hyvä mies (2013) ja Pirun kiinalainen juttu (2014). Kari Kitunen jäi maaliskuussa 2012 Puumalan kunnanjohtajan tehtävistä eläkkeelle ja muutti eläkepäivien viettoon Lahteen.
Paluu kotiin -romaani on raadin mukaan Erkki Martikaisen v. 2002 Möllärimestari-kilpailun voittaneen Voihan pojat -teoksen vertainen, ja elämän kummallista kokonaisuutta kuvatessaan ja pohtiessaan jopa parempi.
Kirja-arvostelu (23.5.2015)
Anja Laitisen kirjailijasivulle on lisätty hänen Serpentiinitie-runokirjastaan lyhyt arvostelu, jonka on kirjoittanut filosofian lisensiaatti Marja-Leena Koppinen.
Yhdistyksemme puheenjohtaja, dekkaristi Timo Sandberg oli TV1-kanavalla Ylen aamu-tv:n Aamun kirja -haastattelussa kertomassa Häränsilmä-kirjastaan.
Merkillinen – visuaalisen runouden näyttely avautuu Lahdessa Galleria Aila Seppälässä 28. heinäkuuta 2015. Merkillinen on kutsunäyttely, joka esittelee suomalaista visuaalista runoutta. Yksi näyttelyn taiteilijoista on yhdistyksemme kirjailija Heikki Saure.
Lahden Laulajat -kuoron kevätkonsertti SINUA, SINUA RAKASTAN to 7.5.15 klo 18 - 19 Pikkuteatterissa, Loviisankatu 8, Lahti.
Anja Laitinen (9.3.2015)
Kirjailijoitamme-sivulle lisätty kirjailijajäsenemme Anja Laitinen.
Salpausselän kirjailijoiden lastenkirjailijan Marja Ahon kirjoittama ja kuvittama kirja Hii-o-hoi! Aarre näkyvissä! on vuoden 2015 Lasten LukuVarkaus -ehdokkaana. Palkinnon arvo on 3 500 euroa ja siitä päättävät tänä vuonna kuusi lapsiraatilaista. Voittajakirja julkistetaan ja kirjailija(t) palkitaan Vekara-Varkaus festivaaliviikolla ke 10.6.2015.
Dekkaristi Timo Sandbergin historiallinen dekkari Häränsilmä julkistettiin Lahden Suomalaisessa kirjakaupassa lauantaina 31.1.2015. Paikalle oli saapunut runsaasti yleisöä. Häränsilmä on jatkoa Mustamäki-kirjalle, joka voitti Vuoden johtolanka 2014 -palkinnon. Haastattelijana oli Tuulikki Norrlin.
Salpausselän Kirjailijat ry ja Lahden Laulajat -kuoro ​järjestävät Kalevalan päivän kunniaksi perinteisen Kalevalan päivän runo- ja laulutuokion su 1.3.2015 klo 14-15. Tilaisuus pidetään Lahden kaupunginkirjaston auditoriossa, Kirkkokatu 31.
RSS ATOM