SALPAUSSELÄN KIRJAILIJOIDEN UUTISIA

Annamari Saure on äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, joka on julkaissut lukuisia oppi- ja tietokirjoja.
Kaisa Kurki on kirjoittanut runokirjan Herätetty yö - Pahan prinsessan päiväkirjan. "Millaista on elämä, kun lahkon säännöt vievät pois tavallisesta ihmisen elämästä ja kun kielletty asia, seksuaalisuus ja sen yhden yön odottaminen, muodostuu elämän punaiseksi langaksi?"
Käy tutustumassa Hilja-lastenromaanisarjaa kirjoittavaan Heidi Viherjuureen.
Salpausselän kirjailijoista Runomaratonin tapahtumissa mukana ovat Mila Teräs, Tuulikki Norrlin, Tuula Hämäläinen, Lealiisa Kivikari ja Anna Ihamäki. Ja Kansainvälisen kirjailijakokouksen pääsihteeri / kotimaan sihteeri on Salpausselän kirjailijoiden johtokunnan uusi jäsen Riikka Palander.
Runoilijoita kiertää 8.-13.5.2017 Turun, Rauman, Porin, Tampereen ja Lahden kautta Järvenpäähän ja pääkaupunkiseudulle. Tuli&Savu-klubi: Runoutta! on to 11.5. klo 19 Lahden Malski-keskuksessa, jossa esiintyy 5 runoilijaa ja yksi heistä on Tuula Hämäläinen.
Lahden kansanopisto järjestää 12.-13.5.2017 lukupiirikurssin, jossa harjoitellaan, miten kaunokirjallisuuden lukemisesta saa irti enemmän. Opettajana toimii Salpausselän kirjailijoiden jäsen, tietokirjailija, kriitikko ja lukupiirikonkari Ina Ruokolainen.
Salpausselän kirjailijat r.y.:n jäsenet voivat hakea kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry:n Oder-residenssin vapaille ajoille milloin tahansa Särön nettisivuilla olevan lomakkeen kautta. Oder-residenssi on Frankfurt an der Oderissa, Saksan ja Puolan rajalla, tunnin junamatkan päässä Berliinin keskustasta.
Runokirjoituspiirimme aloittaa kevään 2017 kokoontumiset. Kokoonnumme tiistai-iltaisin klo 17-18.30 Lahden pääkirjaston kokoushuoneessa. Kevätlukukausi ti 7.2. - 11.4.2017.
Runoyhdistys Nihil Interitin Lahden toimintaryhmä järjestää monitaiteellisen Tuli&Savu-runoklubin Lahdessa Yritys- ja kulttuurikeskus Malskilla (Päijänteenkatu 11-13) lauantaina 10.12. 2016 klo 17 lähtien.
Lahden Runomaratonin perustajajäsen Liisa Paasikari-Salo on tehnyt pitkän uran runouden, lausunnan ja näyttämötaiteen parissa.
RSS ATOM