SALPAUSSELÄN KIRJAILIJOIDEN UUTISIA

Jäsenhuone (14.2.2017)
Sivustomme yläosaan oikealle on ilmestynyt violetti tekstilinkki Jäsenhuone. Mitä se merkitsee? Etusivulla on kuvalliset ohjeet kirjautumiseen ja kuvia Jäsenhuoneen sisällöstä.
Runokirjoituspiirimme aloittaa kevään 2017 kokoontumiset. Kokoonnumme tiistai-iltaisin klo 17-18.30 Lahden pääkirjaston kokoushuoneessa. Kevätlukukausi ti 7.2. - 11.4.2017.
Runoyhdistys Nihil Interitin Lahden toimintaryhmä järjestää monitaiteellisen Tuli&Savu-runoklubin Lahdessa Yritys- ja kulttuurikeskus Malskilla (Päijänteenkatu 11-13) lauantaina 10.12. 2016 klo 17 lähtien.
Lahden Runomaratonin perustajajäsen Liisa Paasikari-Salo on tehnyt pitkän uran runouden, lausunnan ja näyttämötaiteen parissa.
Ina Ruokolainen on Asikkalassa asuva tietokirjailija, toimittaja ja kirjoittajakouluttaja - sekä intohimoinen sienestäjä ja ruoanlaittaja. Hänen kaksi viimeistä kirjaansa ovat käsitelleet kahden kulttuurin sieniruokia.
Tuula Vigman on monipuolinen heinolalainen kirjailija. Hän kirjoittaa muun muassa lastenkirjoja ja näytelmiä, joita myös ohjaa.
Lisäyksiä tehty Kirjailijoitamme-sivulle.
Tukiainen on kirjoittanut päiväkirjatrilogian Nepalin Himalajalla vaeltamisesta sekä sen jälkeen kolme pyhiinvaellusromaania. Tuorein kirja Pedron tähti, Ranskalaisella tiellä Canterburystä Roomaan, on juuri ilmestynyt.
Kirsti Luova on monipuolinen kääntäjä-kirjailija. Varsinaisen päivätyönsä hän on tehnyt Yleisradiossa kääntäjänä. Hän kirjoittaa ja julkaisee satuja.
Kirjailijoitamme-sivulla Raija Hautalan kirjailijatietoja ajantasaistettu.
RSS ATOM