SALPAUSSELÄN KIRJAILIJOIDEN UUTISIA

Salpausselän kirjailijoiden nuorisokirjailija Kalle Veirto suunnittelee kiroavansa karkeasti ja paiskaavansa piirtoheittimen seinälle huomisessa, ke 27.11.2013 pidettävässä Uutuuksien illassa, joka pidetään Lahden pääkirjaston auditoriossa klo 17.30 alkaen.
Kirjastokaistan videolla Salpausselän kirjailijoiden Tuija Pontela esittelee lapsuusmuistokirjaansa Pikkulikkana Pihlavassa Pihlavan kirjastossa. Pihlava on Porin kaupunginosa ja sijaitsee Meri-Porin alueella.
Anni Polva -tunnustuspalkinnosta kilpailee tänä vuonna viisi kirjailijaa ja Salpausselän kirjailijoiden Mila Teräs on yksi heistä Telma-lastenkirjallaan.
Keskiviikkona 27.11.2013 Salpausselän kirjailijat ry esittäytyy jäsentensä uusimman tuotannon kautta. Lahden pääkirjaston auditoriossa järjestettävässä Uutuuksien illassa pääsevät esiin kuluneen vuoden aikana julkaistut teokset. Kirjo on jälleen runsas: dekkareita, novelleja, romaaneja, runoja, valokuvateoksia. Myös lapsille ja nuorille on kirjoitettu.
Eija Piekkarin kuudennessa dekkarissa, Kaislikon kätkössä, nuoren naisen ruumis löytyy Kotiniemen siirtolapuutarhan rannasta, veneiden läheltä Alasenjärvestä, Lahdesta. Idea ruumiin löytöpaikaksi muhi Piekkarin mielessä parisen vuotta ennen kuin päätyi kirjaan.
Ensimmäisillä kirjailijatreffeillä Lahden Suomalaisessa kirjakaupassa lauantaina 28.9.2013 oli teemana paikallinen rikoskirjallisuus.
Jäsenillassa keskiviikkona 4.9. klo 18 oltiin Haltiakuusen alla. Annamari Saure ja Jari Suominen esittelivät kuvien kera kirjaansa, jossa käydään suomalaisissa kirjailijakodeissa. Tilaisuus järjestettiin Fellmanniassa (Kirkkokatu 27), 2. kerros, tila OPUS.
Eija Piekkarin kolmas dekkari Pako portin alta julkaistaan Maaseudun tulevaisuus -lehdessä jatkokertomuksena tästä viikonlopusta alkaen.
Salpausselän kirjailijoiden Runopiknik järjestettiin tällä kertaa yhteistyössä Lahden Runomaratonin ja Päijät-Hämeen Lausujien kanssa sunnuntaina 25.8.2013. Tilaisuus onnistui loistavasti. Sää oli hieno, osanottajia paljon, runoja ja musiikkiesityksiä riitti noin kahden tunnin ajaksi.
Salpausselän kirjailijoiden koulutus- ja keskustelutilaisuus pidettiin maanantaina 13.5.2013 Kahvila Karirannassa. Alustajina keskustelua virittämässä olivat Eija Piekkari, Kalle Veirto ja kirjallisuuden läänintaitelija Päivi Haanpää.
RSS ATOM