Seppälä, Anneli

Anneli Seppälä

Minä olen näitä ”romaanikirjoittajia”. Kun koneen ääreen istahdan, tulee juttua ihan miettimättä — sen kun annan vain sormieni soida. Silloin aikoinaan, kun vielä kirjeetkin kirjoitettiin käsin, onnistuin kirjoittamaan ensimmäisen ja vielä toisenkin sivun niin, että siitä sai selvän melkein kuka tahansa.

   Kun sitten tultiin kolmannelle tai viidennelle sivulle, ei kirjoituksestani saanut selvää enää kukaan, en edes minä itse. Minun ajatuksenihan näet juoksi jo siellä kuudennella sivulla, vaikka tekstiä kirjoitin vasta sivulla kolme tai neljä — ja tietysti sitten käsialakin siinä kirjoituskiireessä muuttui ihan mahdottomaksi lukea. Eräs hyvä ystäväni kehottikin minua: ”Jos et voi kirjoittaa kirjettäsi koneella on parempi olla kokonaan kirjoittamatta, koska siitä käsinkirjoitetusta tekstistä ei kuitenkaan saa mitään selvää.”
    Jo kouluaikoina pidin paljon aineitten kirjoittamisesta, mutta useisiin vuosiin koulun jälkeen kirjoittamiseen ei mukamas ollut aikaa. Pari vuosikymmentä sitten liityin lahtelaiseen kirjoittajapiiriin, mutta sekin loppui alkuunsa, kun lähdinkin yli vuosikymmeneksi töihin ulkomaille moniin maihin ja maanosiinkin. Päiväkirjaa pidin sielläkin, mutta muuta ei tullutkaan kirjoitettua.

    Kotimaahan palasin 2000-luvun alkupuolella ja siitä alkoi tiivis kirjoittamisen meininki. Mieluiten kirjoitan runoja – ja paljon juuri rakkaus- ja luontoaiheisia tekstejä, mutta toki kirjoitan myös suorasanaista tekstiä.

    Mielestäni kirjoittajan pitää koko ajan opiskella ja kehittää itseään, sillä vasta kun tietää sanojen salat ja kieliopin karikot, pystyy leikittelemään sanoilla ja teksteillä. Salpausselän kirjailijoiden yhdistyksen lisäksi olen tiiviisti mukana lahtelaisessa kirjoittajapiirissä, jota iloksemme luotsaa oikea äidinkielen opettaja. Keväällä 2010 ilmestyi piirimme kuudes kokoelma, johon on koottu piiriläisten tekstejä edellisen vuoden tuotannosta. Kokoelmiamme voi lainata Lahden kaupunginkirjastoista.

    Paljon kirjoitan myös mielipidekirjoituksia lahtelaisiin aviiseihin, ja edelleen pidän myös päiväkirjaa. Kirjoja onkin jo melkoisesti, sillä päiväkirjamerkintöjä aloin kirjoittaa muistiin jo vuonna 1982. Päiväkirjan kirjoittamista suosittelen kaikille, sillä on jännittävää lukea vuosien päästä omista, jo unohtuneista tapahtumista.

    Nykyään kirjoitan aina, kun siihen on tilaisuus, joskin kesä on minulla ”aivojen lepuuttamisaikaa”. Silloin kerään pitkän ja pimeän talven tarpeisiin siemeniä, joiden idätys alkaa heti syyskuun koittaessa. Kirjoittaminen on minulle elämisen ehto. Jos minulta kiellettäisiin kirjoittaminen, kiellettäisiin samalla hengittäminen. Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen tästä suuresta, minulle suodusta lahjasta. 

   Anneli Seppälä

--

Anneli Seppälän kotisivu