Heikki Sauren Kirjoituksia maasta julkistetaan Taidelauantaina

31.8.2011

Myös kirjan kustantantaja Leevi Lehto vierailee Taidelauantaina Lahdessa Heikki Sauren kirjan julkistamistilaisuuksissa

Heikki Sauren Kirjoituksia maasta on ilmestynyt kirjana Leevi Lehdon ntamon kustantamana. Kirjan julkistamistilaisuus on Taidelauantaina 3. syyskuuta Lahdessa Suomalaisessa kirjakaupassa klo 13–14 ja Studio Salokannel&Toivonen Ky:ssä klo 15–17 (Rauhankatu 8).

Kirjoituksia maasta on esillä valokuvanäyttelynä Lahdessa Trion kauppakeskuksen näyteikkunassa Vapaudenkadulla 10. syyskuuta asti ja Studio Salokannel&Toivonen Ky:ssä Taidelauantaina. Kirjoituksia maasta –näyttely avautuu Lahden Muotohuoltamossa 8. marraskuuta.

Kirjoituksia maasta on jatkuvasti tekeytymisen tilassa oleva teos, joka ilmenee eri tavoin, muuttaa muotoaan ja ylittää taiteenlajien välisiä rajoja. Se perustuu maassa lojuneisiin löytöihin, joita Saure keräsi yli kymmenen vuoden ajan.

”Keräsin maassa lojuvia paperinpalasia ja muita esineitä, joissa oli käsinkirjoitettuja kirjaimia, numeroita tai piirroksia. En valikoinut löytöjä. Poimin jokaisen paperinpalasen ja esineen, jossa näin käsintehtyjä merkkejä”, Saure selvittää.

Kirjoituksia maasta –kirjan kuvat on valokuviksi dokumentoinut Jari Härkönen.

Leevi Lehto tulee Lahteen Taidelauantaina ja tuo mukanaan juuri painosta putkahtaneita Kirjoituksia maasta –kirjoja. Lehto on ntamo-kustantamollaan mullistanut kokeellisen ja muunkin kirjallisuuden julkaisemisen Suomessa hyödyntämällä book on demand –tekniikkaa.

Lisätietoja:

Heikki Saure, puh. 050 545 7194

heikki.saure@phnet.fi

 

Leevi Lehto, puh. 040 1609 262

leevilehto@gmail.com